Eilispäivän uutisantia Satakunnassa hallitsi kahden porilaisen visionäärin Peter Vesterbackan ja Harri Ketamon aloite tuoda Suomeen 150 000 kiinalaista ja intialaista tutkinto-opiskelijaa. Yle oli kysellyt muiltakin kuin minulta mielipidettä asiaan - ja vastaus oli selvä: hanketta pidetään yleisesti epärealistisena.
Itse olin ja olen edelleen sitä mieltä, että hanke on täysin toteuttamiskelpoinen, joskaan ei esitetyssä muutaman vuoden aikataulussa. Hankeelle on lisäksi välitön huutava tarve, onhan Suomessa ja tällä hetkellä yrityksiä piinaava työntekijäpula, erityisesti Satakunnassa. Pitkälle tulevaisuuteen on nähtävissä, että pienenevät ikäluokat johtavat yhä vähenevään kotimaisen työvoiman tarjontaan, joka ei riitä tyydyttämään kasvualueiden ja -alojen tarpeita.
Vesterbacka nosti Ylen haastattelussa Suomelle esimerkiksi Australian, joka on ulkomaisten opiskelioiden tutkintokoulutuksessa noussut väkilukuun suhteutettuna maailman ykköseksi. Australialle korkeakoulutus on erittäin tärkeä elinkeinoelämän ala. Australian noin 170 korkeakoulutusta antavaa laitosta tuottavat lähes 20 miljardin euron liikevaihdon. Onkin syytä tarkastella miten ja millä aikataululla Australia on onnistunut siinä, mistä Vesterbacka ja Ketamo nyt visioivat.
Australian korkeakoulutuksen buumi alkoi siitä, kun korkeakoulut saivat vuonna 1986 luvan ottaa ulkomaisia opiskelijoita parhaaksi katsomillaan luvuvuosimaksuilla. Opiskelijamäärien kasvu alkoi välittömästi, mutta kasvua kiihdytti hallituksen linjaus siitä, että pysyvää maahanmuuttoa helpotetaan niiden osalta, jotka ovat opiskelleet Australiassa. Varsin pian opiskelijamäärien vuosittainen kasvu saavutti kaksinumeroisia lukuja.
Australian ulkomaisten opiskelijamäärien kasvu oli kaikkein ripeintä vuosien 2000 - 2010 välillä. Tällä vuosikymmenellä koetun lyhyen taantuman jälkeen kasvu on viime vuosina jälleen kiihtynyt 10-15%:n lukuihin. Reilussa 30 vuodessa Australiaan on luotu yli 600 000 maksavan korkeakouluopiskelijan liiketoiminta, joka edelleen jatkaa kasvuaan. Suomen väkilukuun suhteutettuna Australian ulkomaisten opiskelijoiden määrä vastaa n. 137 000 ulkomaista opiskelijaa.
Samassa ajassa kun Australian ulkomaisten opiskelijoiden määrät ovat kasvaneet keskimäärin 12 % vuodessa, Australian kotimaisten opiskelijoiden koulutusmäärät ovat kasvaneet vuosittain noin 4 % vuodessa. Australian koulutustaso on kehityksen myötä noussut OECD-vertailussa tervävimmän kärjen tasolle. Kun Suomi vuonna 2000 oli OECD:n kärkijoukossa 39 % korkeakoulutettujen osuudella (25-34 v. ikäluokassa), Australia oli peräpäässä 31% osuudella. Vuonna 2016 tilanne oli kääntynyt päälaelleen; Suomi oli pudonnut keskiarvon alapuolelle jämähtäen koulutustasossa 41 %:iin. Australia taas oli v. 2016 OECD-vertailussa jo kuudes lähes 50 %:n korkeakoulutettujen osuudella. Taso, jonka Suomi visioi saavuttavansa vasta vuonna 2030. Huomionarvoista, että väkilukuun suhteutettuna Australiassa korkeakouluissa opiskelee edelleen suhteellisesti pienempi osuus väestöstä kuin Suomessa.
Australian opiskelijamäärien kasvun rinnalla myös henkilökunnan määrä on kasvanut lähes samassa tahdissa. Viimeisen kymmenen vuoden aikana korkeakoulujen henkilöstön määrä on lisääntynyt n. 30 000 henkilötyövuodella, mikä on tarkoittanut sitä, että opiskelijoiden määrä kutakin korkeakoulun työntekijää kohti on säilynyt lähes ennallaan. Vuonna 2006 korkeakouluissa oli keskimäärin 10,5 opiskelijaa/työntekijä, kun vuoteen 2016 mennessä lukuun vastaava luku oli noussut 11,5 opiskelijaan/työntekijä. Australiassa yli puolet korkeakoulujen henkilökunnasta on hallinto- ja tukipalveluhenkilöstöä, kun taas Suomessa hallinto- ja tukipalveluhenkilöstön osuus korkeakoulujen henkilöstökunnasta on keskimäärin alle 40%.
Mitä tästä kaikesta opimme?
Koulutusvienti on kannattavaa businestä. Australian korkeakouluilla on kova vetovoima, mutta ne menestyvät muutoinkin kuin koulutuksessa. Koulutuksen tuotot on Australiassa pystytty kääntämään myös tieteen hyväksi. Australian tieteen taso kokonaisuutena on OECD-vertailussa noussut kohisten jo kuudenneksi ohittaen esim. Suomen, Ruotsin, Norjan ja Kanadan.
Maksavien opiskelijoiden määrän lisääminen on pitkäjänteistä työtä. Australia on kasvattanut koulutusliiketoimintansa nykytasolle 30 vuodessa. Australian esimerkin mukaisesti 15 % jopa 20 % kasvuluvut ovat mahdollisia. Jälkimmäisellä vauhdilla Vesterbacka-Ketamon visio 150 000 uudesta ulkomaisesta opiskelijasta olisi saavutettavissa 11 vuodessa.
Kasvun aikaansaaminen ja ylläpitäminen vaatii lisää tekijöitä. Uutta henkilökuntaa tarvitaan niin opettajiksi kuin hallinto- ja tukipalveluihin. Australian esimerkin mukaisesti tukipalveluita tulee kasvattaa nykyistä suhteellisesti suuremmaksi ulkomaisten opiskelijoiden vaatiman hallinnoinnin ja erityishuomion takia. Osaavan henkilökunnan rekrytointi kasvun aikana tulee olemaan lähes jatkuvaa ja erittäin haastavaa.
Johtopäätöksenä voi todeta, että Vesterbacka-Ketamon visio on mitä suuremmassa määrin tavoittelemisen arvoinen - ja realistinenkin noin 10+ vuoden aikajänteellä.
Lähteet: Mapping Australian higher education 2016;
Australian Government, higher education
torstai 12. huhtikuuta 2018
maanantai 27. marraskuuta 2017
Mitä uutta lukuvuosimaksuista
Lukuvuosimaksujen käyttöönoton arviointi- ja seurantaryhmä järjesti tänään seminaarin lukuvuosimaksujen alkuvaiheen kokemuksista. Heti alkuun yllätti se kuinka vähän edelleen tiedetään Suomen maksuvelvollisten opiskelijoiden määristä.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden kokonaismäärät vuosilta 2016 ja 2017 on raportoitu uunituoreessa OPH:n tilastokatsauksessa: yliopistoihin valittujen ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä putosi viime vuodesta lähes puoleen ja ammatttikorkeakouluissakin määrät vähenivät reilun neljänneksen. Molemmilla sektoreilla noin 75% ulkomaalaisista on valittu ETA-alueen ulkopuolisista maista.
Siitä kuinka moni korkeakouluihin valituista on maksuvelvollinen, ei ole tarkkaa tietoa. Siitä kuinka moni on lopulta maksanut, saanut Maahanmuuttovirastolta (Migri) oleskeluluvan ja aloittanut opintonsa, ei myöskään ole tietoa.
Vaikka korkeakouluihin valittujen ulkomaalaisten määrä on tippunut kokonaisuutena noin 38% edellisvuodesta, Migriin jätetyt ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset ovat vähentyneet vain 23%. Tämä kertonee siitä, että opiskelijoiden hylkäyspäätöksiä tekee varsin suuressa määrin Migri.
Tilaisuudessa kuultiin, että Migrin tekemät selvitykset oleskelulupapäätöksiä varten koskevat pääosin vakuutuksia ja toimeentulon osoittamista. Kielteiset oleskelulupapäätökset ovat useissa tapauksissa perustuneet siihen, että opiskelijoiden käytettävissä olevat rahavarat on arvioitu riittämättömiksi.
Seminaariin osallistuneet opiskelijoiden edustajat olivat ennen muuta huolissaan siitä, että maksavat opiskelijat muodostaisivat etuoikeutetun ryhmän, jota kohdeltaisiin asunto- tai opiskeluasioissa suosivasti. Paneelikeskustelussa totesin, ettei sitä tietoa, kuka on maksuvelvollinen edes välitetä korkeakouluyhteisössä eteenpäin. Lienee kai selvää, että ulkomailta tulevat opiskelijat tarvitsevat suomalaisia enemmän tukea asunto- ja opiskeluasioiden käytännön järjestelyissä - riippumatta siitä maksavatko opiskeluoikeudesta vai eivät.
Korkeakoulujen apurahajärjestelmät todettiin seminaarissa varsin jäsentymättömäksi kokonaisuudeksi. Jokaisella korkeakoululla on apurahajärjestelmä maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden tukemiseksi, mutta tähän ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Apurahajärjestelmät eivät saisi olla lukuvuosimaksujen palautusautomaatteja. Sellaisiksi ne ovat muodostuneet kansallisten linjausten sekä hyvien kriteerien ja käytäntöjen puuttuessa. Tässäkin asiassa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista, jossa on sekä kansallisen tason että yliopistotason apurahajärjestelmiä eri maista tulevien opiskelijoiden opiskelukustannusten kattamiseen.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden kokonaismäärät vuosilta 2016 ja 2017 on raportoitu uunituoreessa OPH:n tilastokatsauksessa: yliopistoihin valittujen ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä putosi viime vuodesta lähes puoleen ja ammatttikorkeakouluissakin määrät vähenivät reilun neljänneksen. Molemmilla sektoreilla noin 75% ulkomaalaisista on valittu ETA-alueen ulkopuolisista maista.
Siitä kuinka moni korkeakouluihin valituista on maksuvelvollinen, ei ole tarkkaa tietoa. Siitä kuinka moni on lopulta maksanut, saanut Maahanmuuttovirastolta (Migri) oleskeluluvan ja aloittanut opintonsa, ei myöskään ole tietoa.
Vaikka korkeakouluihin valittujen ulkomaalaisten määrä on tippunut kokonaisuutena noin 38% edellisvuodesta, Migriin jätetyt ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset ovat vähentyneet vain 23%. Tämä kertonee siitä, että opiskelijoiden hylkäyspäätöksiä tekee varsin suuressa määrin Migri.
Tilaisuudessa kuultiin, että Migrin tekemät selvitykset oleskelulupapäätöksiä varten koskevat pääosin vakuutuksia ja toimeentulon osoittamista. Kielteiset oleskelulupapäätökset ovat useissa tapauksissa perustuneet siihen, että opiskelijoiden käytettävissä olevat rahavarat on arvioitu riittämättömiksi.
Seminaariin osallistuneet opiskelijoiden edustajat olivat ennen muuta huolissaan siitä, että maksavat opiskelijat muodostaisivat etuoikeutetun ryhmän, jota kohdeltaisiin asunto- tai opiskeluasioissa suosivasti. Paneelikeskustelussa totesin, ettei sitä tietoa, kuka on maksuvelvollinen edes välitetä korkeakouluyhteisössä eteenpäin. Lienee kai selvää, että ulkomailta tulevat opiskelijat tarvitsevat suomalaisia enemmän tukea asunto- ja opiskeluasioiden käytännön järjestelyissä - riippumatta siitä maksavatko opiskeluoikeudesta vai eivät.
Korkeakoulujen apurahajärjestelmät todettiin seminaarissa varsin jäsentymättömäksi kokonaisuudeksi. Jokaisella korkeakoululla on apurahajärjestelmä maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden tukemiseksi, mutta tähän ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Apurahajärjestelmät eivät saisi olla lukuvuosimaksujen palautusautomaatteja. Sellaisiksi ne ovat muodostuneet kansallisten linjausten sekä hyvien kriteerien ja käytäntöjen puuttuessa. Tässäkin asiassa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista, jossa on sekä kansallisen tason että yliopistotason apurahajärjestelmiä eri maista tulevien opiskelijoiden opiskelukustannusten kattamiseen.
perjantai 27. lokakuuta 2017
Mitä päätellä visiosta
Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 piti valmistua syyskuussa, mutta lokakuussa sitä vielä kirjoitettiin ja tällä viikolla se julkistettiin. Kypsyttely kannatti, sillä visio sai pääosin kiittävän vastaanoton; sitä kuvailtiin raikkaaksi ja kunnianhimoiseksi. Visiossa keskitytään tavoitetilaan ja keinot jätetään hahmoteltaviksi toimeenpanon tiekartassa, jonka valmistelu alkanee välittömästi.
Korkeakoulut itse arvostavat visiossa erityisesti korkeakoulujen aseman uudenlaista määrittelyä, jonka mukaan "yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat vastuullisia, viisaita ja rohkeita uudistajia ja ratkaisujen tuottajia". Kyse on sävyerosta, siitä näkeekö ministriö korkeakoulut ohjattavina ja reaktiivisina toimijoina vai itsenäisinä ja dynaamisina edelläkävijöinä. Jälkimmäiseen kallistuminen edellyttää ministeriöltä ohjauksen ja rahoituksen uudistamista.
Ohjauksen uudistamisessa avainsanana näyttäytyy visiossa mahdollistavuus, jonka mukaisesti ohjaus, resurssit ja rakenteet tarjoavat "luovuutta, dynamiikkaa ja toimintamahdollisuuksia". Tämä on toivon mukaan ymmärrettävissä siten, että niin rahoitusmalli kuin ohjauskäytännöt uudistetaan perusteellisesti. Vision julkistuslaisuuden puheenvuoroissa rahoitusmalliin viitattiin useita kertoja, ja päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi, että nykyisen rahoitusmallin hierominen saa nyt riittää.
Ammattikorkeakoulujen jatkuvuudelle visio antaa selkeän positiivisen viestin ja niiden kehittämiselle hyvän pohjan. Ammattikorkeakoulut ovat lunastaneet paikkansa Suomen korkeakoulukentässä yliopistojen rinnalla, ja tässä mielessä visio antaa signaalin yhtenäisestä korkeakoulujärjestelmästä. Duaalimalli säilyy, mutta muuttaa muotoaan. Sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut kehittyvät vision mukaan dynaamisesti erilaistuen koulutuksessa, tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa.
Visioon nostetut tavoiteluvut, 4 ja 50, ovat kohdallaan ja ehdottomasti tavoittelemisen arvoisia. Näiden lukujen taustoista ja johtopäätöksistä vision taustamuistio antaa tiiviin koosteen.
Korkeakouluja on vision mukaan vähemmän, mutta ne ovat vaikuttavampia. Toteutuakseen tämä tavoite edellyttää lainsäädännössä mahdollisuuksia korkeakoulujen yhdistymisiin myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Tämä puolestaan pitää yhden yhtenäisen korkeakoululain mukana keinovalikoimassa, kun toimeenpanon tiekarttaa hahmotetaan. Yhden lain mahdollinen eteneminen eduskuntaan jäänee kuitenkin seuraavalle hallituskaudelle.
Korkeakoulut itse arvostavat visiossa erityisesti korkeakoulujen aseman uudenlaista määrittelyä, jonka mukaan "yliopistot ja ammattikorkeakoulut ovat vastuullisia, viisaita ja rohkeita uudistajia ja ratkaisujen tuottajia". Kyse on sävyerosta, siitä näkeekö ministriö korkeakoulut ohjattavina ja reaktiivisina toimijoina vai itsenäisinä ja dynaamisina edelläkävijöinä. Jälkimmäiseen kallistuminen edellyttää ministeriöltä ohjauksen ja rahoituksen uudistamista.
Ohjauksen uudistamisessa avainsanana näyttäytyy visiossa mahdollistavuus, jonka mukaisesti ohjaus, resurssit ja rakenteet tarjoavat "luovuutta, dynamiikkaa ja toimintamahdollisuuksia". Tämä on toivon mukaan ymmärrettävissä siten, että niin rahoitusmalli kuin ohjauskäytännöt uudistetaan perusteellisesti. Vision julkistuslaisuuden puheenvuoroissa rahoitusmalliin viitattiin useita kertoja, ja päällimmäiseksi tuntemukseksi jäi, että nykyisen rahoitusmallin hierominen saa nyt riittää.
Ammattikorkeakoulujen jatkuvuudelle visio antaa selkeän positiivisen viestin ja niiden kehittämiselle hyvän pohjan. Ammattikorkeakoulut ovat lunastaneet paikkansa Suomen korkeakoulukentässä yliopistojen rinnalla, ja tässä mielessä visio antaa signaalin yhtenäisestä korkeakoulujärjestelmästä. Duaalimalli säilyy, mutta muuttaa muotoaan. Sekä yliopistot että ammattikorkeakoulut kehittyvät vision mukaan dynaamisesti erilaistuen koulutuksessa, tutkimuksessa ja innovaatiotoiminnassa.
Visioon nostetut tavoiteluvut, 4 ja 50, ovat kohdallaan ja ehdottomasti tavoittelemisen arvoisia. Näiden lukujen taustoista ja johtopäätöksistä vision taustamuistio antaa tiiviin koosteen.
Korkeakouluja on vision mukaan vähemmän, mutta ne ovat vaikuttavampia. Toteutuakseen tämä tavoite edellyttää lainsäädännössä mahdollisuuksia korkeakoulujen yhdistymisiin myös ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Tämä puolestaan pitää yhden yhtenäisen korkeakoululain mukana keinovalikoimassa, kun toimeenpanon tiekarttaa hahmotetaan. Yhden lain mahdollinen eteneminen eduskuntaan jäänee kuitenkin seuraavalle hallituskaudelle.
torstai 21. syyskuuta 2017
Visiosta laiksi
Opetusministerin käynnistämää korkeakoulutuksen ja tutkimuksen visiotyötä on tehty alkukeväästä saakka. Käynnissä on ollut laaja ja monivaiheinen korkeakoulukentän kuuleminen. Keskusteluja on käyty useaan otteeseen eri seminaareissa ja tapaamisissa. Prosessin kuluessa ei ole voinut välttyä tunteelta, että keskustelua itse korkeakoulutuksen järjestelmästä on vältelty. Ainakaan se ei ole edennyt. Kunnes aivan visiotyön loppusuoralla ministeri Grahn-Laasonen ikään kuin ratkaisi asian tuomalla julkisuuteen ajatuksensa yhdestä yhteisestä korkeakoululaista.
Ministerin avaus oli tervetullut, koska se puhdistaa ilman suurista korkeakouluja kalvavista kysymyksistä, esimerkiksi siitä miten käy duaalimallille, tai jakaantuuko yliopistokenttä eri tyyppisiin yliopistoihin, mahdollistetaanko yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen fuusiot, tai onko ammattikorkeakouluja ylipäänsä olemassa.
Ministerin avaus on mielestäni erityisen merkityksellinen, koska se tuo vision toteuttamisen punaiseksi langaksi Suomen korkeakoulujärjestelmän yhtenäisyyden. Yhtenäisyys on perusedellytys korkeakoulujen kehittymiselle, korkeakoulujen välisen omaehtoisen yhteistyön lisääntymiselle, niiden työnjaolle ja rakenteellisen uudistamisen saamiseksi kokonaan uudelle tasolle. Pysyäkseen kiihtyvän muutoksen tahdissa korkeakoulukentän tulee olla rakenteeltaan joustava ja kehittyvä, hallinnoltaan tehokas ja alueellisesti kattava.
Yhdessä laissa määritellyistä korkeakouluista käytetään varmaankin jatkossakin nimityksiä yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Kullakin korkeakoululla tulisi olla omaleimainen profiilinsa, jossa määritellään korkeakoulun painotus tiedelähtöiseen tutkimukseen ja työelämälähtöiseen innovaatiotoimintaan. On hyvä huomata, että kaikilla korkeakouluilla on jo nyt molemmat elementit edustettuina, mutta näiden painotus korkeakoulujen välillä vaihtelee.
Duaalimalli ei siis katoa mihinkään, vaikka joissain piireissä on näin pelätty tai toivottu. Duaalimallin luonne muuttuu selkeästä kahtiajaosta, kahdesta erillisestä pilarista, korkeakoulukohtaisiksi painotuksiksi. Nykyisillä ammattikorkeakouluilla painotus tulee jatkossakin olemaan selkeästi työelämälähtöisen innovaatiotoiminnan puolella. Yliopistoilla painotus on tieteellisen tutkimuksen puolella, mutta innovaatiotoiminnan merkityksessä yliopistojen välillä on eroja.
Yhteinen korkeakoululaki toisi uudeksi korkeakoulumalliksi ja oikeushenkilöksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muodostamat hybridit. Hybridien tehtäväksi tulee uudessa laissa toteuttaa sekä nykyisessä ammattikorkeakoululaissa että yliopistolaissa määriteltyjä tehtäviä. Hybridit tuottaisivat sekä yliopistotutkintoja että amk-tutkintoja. Hybridit sijoittuisivat siten työelämä- ja tiedelähtöisyyden sekä innovaatio- ja tutkimustoiminnan välisillä jatkumoilla puolenvälin tienoille.
On selvää, että yksi yhteinen korkeakoululaki ei ole mikään visio, eikä se yksin toteuta mitään visiota. Visio on tavoitetila, johon ehdolla on paljon hyviä asioita. Itse näkisin visiossa mielelläni ainakin: koulutustason merkittävä noston, esteettömät väylät edetä aina tohtorikoulutukseen saakka, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välisen yhteistyön lisäämisen, elinkeinoelämää palvelevan soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotuotannon kasvattamisen, tieteen tason nostamisen sekä yhtenäisten ja motivoivien urapolkujen muodostamisen.
Yksi yhteinen korkeakoululaki on tärkeä avaus, joka mahdollistaa korkeakoulujen tasavertaisen kehittymisen. Lain sisällössä on lukuisia avoimia kysymyksiä, joita tulee avoimesti ja huolellisesti käsitellä lain valmistelun eri vaiheissa.
Ministerin avaus oli tervetullut, koska se puhdistaa ilman suurista korkeakouluja kalvavista kysymyksistä, esimerkiksi siitä miten käy duaalimallille, tai jakaantuuko yliopistokenttä eri tyyppisiin yliopistoihin, mahdollistetaanko yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen fuusiot, tai onko ammattikorkeakouluja ylipäänsä olemassa.
Ministerin avaus on mielestäni erityisen merkityksellinen, koska se tuo vision toteuttamisen punaiseksi langaksi Suomen korkeakoulujärjestelmän yhtenäisyyden. Yhtenäisyys on perusedellytys korkeakoulujen kehittymiselle, korkeakoulujen välisen omaehtoisen yhteistyön lisääntymiselle, niiden työnjaolle ja rakenteellisen uudistamisen saamiseksi kokonaan uudelle tasolle. Pysyäkseen kiihtyvän muutoksen tahdissa korkeakoulukentän tulee olla rakenteeltaan joustava ja kehittyvä, hallinnoltaan tehokas ja alueellisesti kattava.
Yhdessä laissa määritellyistä korkeakouluista käytetään varmaankin jatkossakin nimityksiä yliopisto ja ammattikorkeakoulu. Kullakin korkeakoululla tulisi olla omaleimainen profiilinsa, jossa määritellään korkeakoulun painotus tiedelähtöiseen tutkimukseen ja työelämälähtöiseen innovaatiotoimintaan. On hyvä huomata, että kaikilla korkeakouluilla on jo nyt molemmat elementit edustettuina, mutta näiden painotus korkeakoulujen välillä vaihtelee.
Duaalimalli ei siis katoa mihinkään, vaikka joissain piireissä on näin pelätty tai toivottu. Duaalimallin luonne muuttuu selkeästä kahtiajaosta, kahdesta erillisestä pilarista, korkeakoulukohtaisiksi painotuksiksi. Nykyisillä ammattikorkeakouluilla painotus tulee jatkossakin olemaan selkeästi työelämälähtöisen innovaatiotoiminnan puolella. Yliopistoilla painotus on tieteellisen tutkimuksen puolella, mutta innovaatiotoiminnan merkityksessä yliopistojen välillä on eroja.
Yhteinen korkeakoululaki toisi uudeksi korkeakoulumalliksi ja oikeushenkilöksi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen muodostamat hybridit. Hybridien tehtäväksi tulee uudessa laissa toteuttaa sekä nykyisessä ammattikorkeakoululaissa että yliopistolaissa määriteltyjä tehtäviä. Hybridit tuottaisivat sekä yliopistotutkintoja että amk-tutkintoja. Hybridit sijoittuisivat siten työelämä- ja tiedelähtöisyyden sekä innovaatio- ja tutkimustoiminnan välisillä jatkumoilla puolenvälin tienoille.
On selvää, että yksi yhteinen korkeakoululaki ei ole mikään visio, eikä se yksin toteuta mitään visiota. Visio on tavoitetila, johon ehdolla on paljon hyviä asioita. Itse näkisin visiossa mielelläni ainakin: koulutustason merkittävä noston, esteettömät väylät edetä aina tohtorikoulutukseen saakka, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten välisen yhteistyön lisäämisen, elinkeinoelämää palvelevan soveltavan tutkimuksen ja innovaatiotuotannon kasvattamisen, tieteen tason nostamisen sekä yhtenäisten ja motivoivien urapolkujen muodostamisen.
Yksi yhteinen korkeakoululaki on tärkeä avaus, joka mahdollistaa korkeakoulujen tasavertaisen kehittymisen. Lain sisällössä on lukuisia avoimia kysymyksiä, joita tulee avoimesti ja huolellisesti käsitellä lain valmistelun eri vaiheissa.
perjantai 21. huhtikuuta 2017
Positiivinen rakennemuutos - lisää insinöörejä?
Mitä tehdä insinöörikoulutukselle tässä tilanteessa, kun osaajia ei tunnu riittävän Lounais-Suomen meri- ja autoteollisuuden tarpeisiin. Muun muassa tätä kysyttiin selvitysmies Jari Jokiselta, jonka tehtäväksi annettiin selvittää mitä toimenpiteitä tässä taantuman jälkeisessä tilanteessa tulisi toteuttaa talouden ja yritystoiminnan kasvun tukemiseksi. Alueellisena esimerkkinä Jokisen tuli arvioida miten Varsinais-Suomen tekniikan alan koulutettujen tarvetta voitaisiin helpottaa. Selvitysmies Jokinen jätti raporttinsa eilen.
Selvitysmies esittää ammatillisen koulutuksen reformipilotteja, insinöörikoulutuksen lisäämistä, muuntokoulutusta, valmistuneiden liikkuvuuden lisäämistä, rakenteellisia korkeakoulutuksen yhteistyöalustoja sekä ulkomaalaisten vastavalmistuneiden tehostunutta rekrytointia.
Esityksessä Turun ammattikorkeakoululle esitetään yhteensä 130 uutta tekniikan alan tutkintoa, joista 94 olisi ylempiä amk-tutkintoja ja 36 amk-tutkintoja. Tutkintomäärien lisäys tulisi selvitysmiehen mukaan ottaa muiden ammattikorkeakoulujen kiintiöistä.
Ammattikorkeakoulututkintojen lisäys jää konkreettisimmaksi numerotavoitteeksi raportissa. Jotenkin tuntuu, että tässä kohdin iso kuva on hämärtynyt ja kuvan tarkkuusalue on jäänyt kovin kapeaksi. Siitä mitä ammattikorkeakoulut voisivat yhdessä tehdä Varsinais-Suomen vajeen täyttämiseksi, ei todeta mitään. Satakunta muodostaa oleellisen osan Lounais-Suomen meriklusteria, mutta Satakunnan ammattikorkeakoulua ei tässä yhteydessä oteta huomioon. Yliopistojen yhteistyölle sen sijaan esitetään varsin kunnianhimoista ja tarkkaan kuvattua laajaa yhteistyöalustaa.
Raportissa tarkastellaan insinöörien työllistymistä ja työttömyyttä, mutta tässäkin kohdin tilannekuva ja tavoitteet jäävät vajavaisiksi. Lounais-Suomen työttömien insinöörien määrät tuodaan esille ainoastaan valmistuneiden osalta hetkellisessä tilanteessa vuosi valmistumisen jälkeen. Johtopäätökset työttömien insinöörien potentiaalista jäävät konkretisoimatta. Tilanne amk-insinöörien osalta on tiivistettynä seuraava:
Amk-insinöörien työttömyys Suomessa on vuodesta 2012 lähtien kasvanut keskimäärin 700 insinöörillä vuodessa. Tänä vuonna kasvu on taittunut ja kääntynyt selvään laskuun. Lounais-Suomessa on vuoden 2017 alussa kuitenkin yhä noin 900 työtöntä amk-insinööriä, joista 270 on Satakunnassa ja 620 Varsinais-Suomessa. Tämän reservin saaminen käyttöön kohdennetulla muuntokoulutuksella tulevina vuosina on keskeinen tavoite. Työvoimakoulutuksena tehtävä uusi korkeakoulututkinto, jolla päivitettäisiin osaaminen, on hallitukselta kaiken kaikkiaan tervetullut avaus - vaikka jäisikin lyhytaikaiseksi ikkunaksi. Työvoimakoulutuksista riippumatta ammattikorkeakoulujen kannattaa joka tapauksessa ottaa muuntokoulutus ohjeelmaansa.
Kaiken kaikkiaan mahdollisuuksien rajoissa on useampi sata uutta tai päivitettyä amk-tutkintoa Lounais-Suomessa. Se kuinka monta tutkintoa lopulta toteutuu riippuu luonnollisesti rahoituksesta, joka voi muodostua perusrahoituksesta ja/tai erillisrahoituksista.
Selvitysmies esittää ammatillisen koulutuksen reformipilotteja, insinöörikoulutuksen lisäämistä, muuntokoulutusta, valmistuneiden liikkuvuuden lisäämistä, rakenteellisia korkeakoulutuksen yhteistyöalustoja sekä ulkomaalaisten vastavalmistuneiden tehostunutta rekrytointia.
Esityksessä Turun ammattikorkeakoululle esitetään yhteensä 130 uutta tekniikan alan tutkintoa, joista 94 olisi ylempiä amk-tutkintoja ja 36 amk-tutkintoja. Tutkintomäärien lisäys tulisi selvitysmiehen mukaan ottaa muiden ammattikorkeakoulujen kiintiöistä.
Ammattikorkeakoulututkintojen lisäys jää konkreettisimmaksi numerotavoitteeksi raportissa. Jotenkin tuntuu, että tässä kohdin iso kuva on hämärtynyt ja kuvan tarkkuusalue on jäänyt kovin kapeaksi. Siitä mitä ammattikorkeakoulut voisivat yhdessä tehdä Varsinais-Suomen vajeen täyttämiseksi, ei todeta mitään. Satakunta muodostaa oleellisen osan Lounais-Suomen meriklusteria, mutta Satakunnan ammattikorkeakoulua ei tässä yhteydessä oteta huomioon. Yliopistojen yhteistyölle sen sijaan esitetään varsin kunnianhimoista ja tarkkaan kuvattua laajaa yhteistyöalustaa.
Raportissa tarkastellaan insinöörien työllistymistä ja työttömyyttä, mutta tässäkin kohdin tilannekuva ja tavoitteet jäävät vajavaisiksi. Lounais-Suomen työttömien insinöörien määrät tuodaan esille ainoastaan valmistuneiden osalta hetkellisessä tilanteessa vuosi valmistumisen jälkeen. Johtopäätökset työttömien insinöörien potentiaalista jäävät konkretisoimatta. Tilanne amk-insinöörien osalta on tiivistettynä seuraava:
Amk-insinöörien työttömyys Suomessa on vuodesta 2012 lähtien kasvanut keskimäärin 700 insinöörillä vuodessa. Tänä vuonna kasvu on taittunut ja kääntynyt selvään laskuun. Lounais-Suomessa on vuoden 2017 alussa kuitenkin yhä noin 900 työtöntä amk-insinööriä, joista 270 on Satakunnassa ja 620 Varsinais-Suomessa. Tämän reservin saaminen käyttöön kohdennetulla muuntokoulutuksella tulevina vuosina on keskeinen tavoite. Työvoimakoulutuksena tehtävä uusi korkeakoulututkinto, jolla päivitettäisiin osaaminen, on hallitukselta kaiken kaikkiaan tervetullut avaus - vaikka jäisikin lyhytaikaiseksi ikkunaksi. Työvoimakoulutuksista riippumatta ammattikorkeakoulujen kannattaa joka tapauksessa ottaa muuntokoulutus ohjeelmaansa.
Kaiken kaikkiaan mahdollisuuksien rajoissa on useampi sata uutta tai päivitettyä amk-tutkintoa Lounais-Suomessa. Se kuinka monta tutkintoa lopulta toteutuu riippuu luonnollisesti rahoituksesta, joka voi muodostua perusrahoituksesta ja/tai erillisrahoituksista.
tiistai 4. huhtikuuta 2017
Testimoniaaleja ammattikorkeakouluista
Kaikki kirjaimet ovat käytössä ammattikorkeakoulujen T-, K- ja I-toiminnassa. Näin todetaan jo otsikossa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry laatimassa TKI-toimintaa käsittelevässä rakenteellisen kehittämisen raportissa.Raportin laajassa versiossa on koostettu kattava tietomateriaali ammattikorkeakoulujen TKI-toiminnasta. Materiaalista hahmottuvat ammattikorkeakoulujen vahvuudet, jotka eittämättä liittyvät toiminnan vaikuttavuuteen. Strategisesti johdettu TKI-toiminta, jota toteutetaan tiiviissä vuorovaikutuksessa yritysten ja työelämän kanssa, mahdollistaa osaamisen siirtymisen nopeasti aluetta hyödyntäviksi innovaatioiksi.
Raporttiin haastateltujen eri alojen vaikuttajien testimoniaaleista avautuu hienolla tavalla ammattikorkeakoulujen rooli ja merkitys sekä myös kehittämisen suuntia:
"Ammattikorkeakouluilla on merkittävä asema osaamiskeskittymissä, ekosysteemeissä ja erilaisissa verkostoissa. Tarvitaan erilaisia osaamisia, jotka liikkuvat avoimesti keskenään ongelmien ratkaisemisessa." (Riitta Maijala).
"Vaikka toiminnan eri tasot sekoittuvat, oman alueen yritysten tarpeiden tuntemus ja aito halu kehittää TKI-toimintaa yritysten tarpeista ovat ammattikorkeakoulujen vahvuus" (Mika Tuuliainen).
"Ammattikorkeakouluilla on isompi rooli muutoksen drivereina ja muutoksen agentteina kuin, mitä on nyt osattu toisaalta ottaa ja toisaalta hyödyntää" (Bror Salmelin).
”TKI-toiminnan on entistä enemmän oltava kiinni siinä kontekstissa missä tulokset tullaan soveltamaan. ... Tämä on amk-tyyppiselle korkeakoululle mahdollisuus." (Olli-Pekka Heinonen).
"Innovaatiotoiminta on muuttumassa sykleiltään nopeammaksi, siis alustoiksi ja ympäristöiksi, ... joissa kehittäminen ja asiakkuudet ovat samanaikaisesti läsnä ja hyvin lähellä toisiaan: ammattikorkeakouluilla on tässä rooli" (Pekka Soini).
"Kun opiskelijat tietävät mitä TKI-toiminta on, he voivat myös viedä omalta osaltaan viestiä eteenpäin työelämään" (Anni Vesa).
Yllättävä mutta tervetullut testimoniaali ammattikorkeakouluista saatiin taloustieteen nobelisti Bengt Holmströmiltä eduskunnassa pidetyn puheen jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Hän totesi ammattikorkeakouluista mm.: "Niissä on draivia ja ne ovat antaneet hyvin positiivisen vaikutuksen minuun... niistä täytyy jollain tavalla saada niiden voimavarat hyvään käyttöön".
perjantai 17. maaliskuuta 2017
Visiota Norjasta
Suomen korkeakoulutuksen ja tutkimuksen vision 2030 muodostamisen käynnistystilaisuus on tätä kirjoittaessa käynnissä (ja tallenteena myöhemminkin katsottavissa). Avoinna on 31.3. asti myös verkkoaivoriihi, johon toivotaan aktiivista osanottoa ja runsaasti näkemyksiä tulevaisuuskuvan elementeistä.
Vision valmistelun yhteydessä on syytä tutustua keskeisten verrokkimaiden korkeakoulujärjestelmiin ja niiden viime aikaisiin uudistuksiin. Käynnistystilaisuudessa ovat esillä Irlannin ja Ruotsin korkeakoulutuksen ja innovaatiojärjestelmän kehittämistyö. Itse olin mukana tällä viikolla Arenen, Akavan ja OKM:n delegaatiossa tutustumassa Norjan korkeakoulutuksen uudistukseen.
Norjassa on parhaillaan käynnissä korkeakoulujen yhdistymisen kolmas aalto. Ensimmäisessä vaiheessa 1990-luvun alkupuolella yli 100 alueellista opistoa yhdistettiin 26:ksi monialaiseksi ammattikorkeakouluksi. Vastaavaa prosessia käytiin samoihin aikoihin Suomessa.
Toisessa vaihessa vuonna 2003 hallitus päätti, että ammattikorkeakouluille annetaan mahdollisuus hakeutua yliopistoksi, edellyttäen että korkeakoulu täyttää tietyt ehdot. Tärkeimmät kriteerit olivat maisteriohjelmat vähintään viidellä alalla ja tohtoriohjelmat vähintään neljällä alalla. Jos omat voimat eivät riittäneet, yliopistostatus oli mahdollista saada myös yhdistymällä yliopiston kanssa tai yhdistymällä toisten ammattikorkeakoulujen kanssa. Kolme uutta yliopistoa muodostettiin heti vuonna 2004.
Yhdistymisen kolmas aalto käynnistyi vuonna 2013, jolloin uusi hallitus otti korkeakoulut painopisteekseen ja aloitti korkeakoulujärjestelmän rakenteen tarkastelun. Johtopäätöksenä oli, että rakenne oli edelleen liian sirpaloitunut ja että siinä oli liikaa pieniä yksiköitä ja koulutusohjelmia sekä näiden välistä päällekkäisyyttä. Vastaavassa tilanteessa olemme edelleen Suomessa.
Norjan hallitus edellytti korkeakouluilta alkuvuoteen 2015 mennessä arviointia yhdistymisen vaihtoehdoista toisten korkeakoulujen kanssa. Yhdistymisen prosessit ovat edelleen kesken, mutta jo nyt voi sanoa, että järjestelmä on tämän vahvan ohjauksen seurauksena muuttumassa huomattavasti. Tällä hetkellä Norjassa on kahdeksan yliopistoa ja kahdeksan ammattikorkeakoulua. Opetus- ja tutkimusministeriöstä saadun tiedon mukaan on hyvin mahdollista, että lähitulevaisuudessa ammattikorkeakoulujen määrä putoaa kahteen ja yliopistojen määrä nousee kymmeneen.
Norjan korkeakoulujen yhdistymisprosessi on ollut erittäin raju, joten on selvää, että käsitykset sen järkevyydestä ovat varsin ristiriitaisia. Rakenneuudistuksen kokonaisarviointi on mahdollista tehdä vasta myöhemmin. On selvää, että yhdistymisprosessit vievät paljon resursseja, mutta yhdistymisten tähtäin onkin kauempana. Pidemmällä aikavälillä käytettyjen resurssien odotetaan maksavan itsensä takaisin.
Trondheimissa sijaitsevassa Norjan teknis-luonnontieteellisessä yliopistossa (NTNU) tehty fuusio nähtiin pääosin positiivisena. Meille korostettiin, että fuusio on tuonut huomattavan lisäpanostuksen ja uutta osaamista yliopistoon. Yliopistoon yhdistettiin kolme ammattikorkeakoulua vuonna 2016. Yhdistymisprosessi vietiin päätökseen sulauttamalla ammattikorkeakoulut osaksi yliopiston uudistettua organisaatiota.
Suurimpana uhkana näin suurelle korkeakoulurakenteen kokonaisuudistukselle nähtiin, että järjestelmään jää aukkoja, eräänlaisia tyhjiöitä, joita enää ei hoida kukaan. Ilmeisesti juuri työelämää lähellä toimivien ammattikorkeakoulujen alueella tyhjiöiden syntymiseen on suurimmat riskit.
Norjan prosessi on Suomen visiotyötä sopivasti edellä, jotta sitä voi joltain osin käyttää mallina tai toisaalta varoittavana esimerkkinä.
Vision valmistelun yhteydessä on syytä tutustua keskeisten verrokkimaiden korkeakoulujärjestelmiin ja niiden viime aikaisiin uudistuksiin. Käynnistystilaisuudessa ovat esillä Irlannin ja Ruotsin korkeakoulutuksen ja innovaatiojärjestelmän kehittämistyö. Itse olin mukana tällä viikolla Arenen, Akavan ja OKM:n delegaatiossa tutustumassa Norjan korkeakoulutuksen uudistukseen.
Norjassa on parhaillaan käynnissä korkeakoulujen yhdistymisen kolmas aalto. Ensimmäisessä vaiheessa 1990-luvun alkupuolella yli 100 alueellista opistoa yhdistettiin 26:ksi monialaiseksi ammattikorkeakouluksi. Vastaavaa prosessia käytiin samoihin aikoihin Suomessa.
Toisessa vaihessa vuonna 2003 hallitus päätti, että ammattikorkeakouluille annetaan mahdollisuus hakeutua yliopistoksi, edellyttäen että korkeakoulu täyttää tietyt ehdot. Tärkeimmät kriteerit olivat maisteriohjelmat vähintään viidellä alalla ja tohtoriohjelmat vähintään neljällä alalla. Jos omat voimat eivät riittäneet, yliopistostatus oli mahdollista saada myös yhdistymällä yliopiston kanssa tai yhdistymällä toisten ammattikorkeakoulujen kanssa. Kolme uutta yliopistoa muodostettiin heti vuonna 2004.
Yhdistymisen kolmas aalto käynnistyi vuonna 2013, jolloin uusi hallitus otti korkeakoulut painopisteekseen ja aloitti korkeakoulujärjestelmän rakenteen tarkastelun. Johtopäätöksenä oli, että rakenne oli edelleen liian sirpaloitunut ja että siinä oli liikaa pieniä yksiköitä ja koulutusohjelmia sekä näiden välistä päällekkäisyyttä. Vastaavassa tilanteessa olemme edelleen Suomessa.
Norjan hallitus edellytti korkeakouluilta alkuvuoteen 2015 mennessä arviointia yhdistymisen vaihtoehdoista toisten korkeakoulujen kanssa. Yhdistymisen prosessit ovat edelleen kesken, mutta jo nyt voi sanoa, että järjestelmä on tämän vahvan ohjauksen seurauksena muuttumassa huomattavasti. Tällä hetkellä Norjassa on kahdeksan yliopistoa ja kahdeksan ammattikorkeakoulua. Opetus- ja tutkimusministeriöstä saadun tiedon mukaan on hyvin mahdollista, että lähitulevaisuudessa ammattikorkeakoulujen määrä putoaa kahteen ja yliopistojen määrä nousee kymmeneen.
Norjan korkeakoulujen yhdistymisprosessi on ollut erittäin raju, joten on selvää, että käsitykset sen järkevyydestä ovat varsin ristiriitaisia. Rakenneuudistuksen kokonaisarviointi on mahdollista tehdä vasta myöhemmin. On selvää, että yhdistymisprosessit vievät paljon resursseja, mutta yhdistymisten tähtäin onkin kauempana. Pidemmällä aikavälillä käytettyjen resurssien odotetaan maksavan itsensä takaisin.
 |
| Arvoisa delegaatio NTNU:n arvoisassa ympäristössä |
Suurimpana uhkana näin suurelle korkeakoulurakenteen kokonaisuudistukselle nähtiin, että järjestelmään jää aukkoja, eräänlaisia tyhjiöitä, joita enää ei hoida kukaan. Ilmeisesti juuri työelämää lähellä toimivien ammattikorkeakoulujen alueella tyhjiöiden syntymiseen on suurimmat riskit.
Norjan prosessi on Suomen visiotyötä sopivasti edellä, jotta sitä voi joltain osin käyttää mallina tai toisaalta varoittavana esimerkkinä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)