Suuri opiskelijatutkimus on valmistunut muutama viikko sitten. Kerran kolmessa vuodessa toteutettava kysely valottaa opiskelijoiden valintoja ja toimintaa. Luin tutkimuksen selvittääkseni itselleni millainen on tyypillinen tämän päivän opiskelija.
Opiskelijat ovat pääsääntöisesti (70 %) tehneet ansiotyötä ennen korkeakouluopintojen aloittamista. Tämä on luonnollista, odotettavaa ja toivottavaa, ja osuus voisi olla suuurempikin. Uskoisin, että omana opiskeluaikanani luku oli selvästi lähempämän sataa kuin nykyään. Syynä ei varmaankaan ole se, etteikö opintoja edeltävinä vuosina haluttaisi tehdä ansiotyötä. Syynä on varmasti se, että koululaisille ja lukiolaisille on vain vähemmän paikkoja tarjolla.
Opiskelijat ovat suhteellisen vähän osallistuneet valmennuskurssille (17%) ennen korkeakouluun pyrkimistä. Vaihtelu eri opiskelualojen suhteen on valtava. Oikeustieteessä ja lääketieteessä yli puolet opiskelijoista on osallistunut valmennuskursseille, ammattikorkeakouluopiskelijoista keskimäärin vain 9%.
Korkeakouluopinnot aloitetaan Suomessa keskimäärin 20-vuotiaana. Se ei ole kovin suuri luku siihen verrattuna, että aloituksen viivästymisestä ja venymisestä kohkataan melkoisen paljon. Onhan tuossakin keskimäärin ainakin yksi välivuosi, mutta tilanne aloitusajan suhteen on mielestäni tyydyttävä. Enemmänkin ongelma lienee se, että opiskelijat vaihtavat alaa ja tyhjäkäyntiä tulee tätä kautta.
Yliopisto-opiskelijoiden opiskeluun käyttämästä ajasta valtaosa (58%) kuluu itseopiskeluun ja vähemmän (42%) opetuksen seuraamiseen. Ammattikorkeakoulujen opiskelijoilla tilanne on täysin toisin päin, eli valtaosa opiskeluun käytetystä ajasta kuluu opetuksen seuraamiseen (61%) ja vähemmän itseopiskeluun (39%). Näkemykseni on, että yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijat voisivat tässä asiassa lähentyä toisiaan. Laadukasta opetusta kannattaa aina seurata. Monimuoto-opetusta voisi olla kuitenkin tarjolla nykyistä selvästi enemmän, luonnollisesti vaatimuksista yhtään tinkimättä.
Opiskelijoiden tulot ja menot näyttäisivät olevan keskimäärin tasapainossa. Kaikkien tuloja saaneiden korkeakouluopiskelijoiden kuukausitulo on opiskelijatutkimuksen mukaan 900 euroa kuukaudessa. Kaikkien menoja ilmoittaneiden opiskelijoiden keskimääräiset menot puolestaan olivat 890 euroa kuukaudessa. Suurin yksittäinen menoerä on odotetusti asumiskulut. En varmaankaan ole paljoa väärässä siinä, että opiskelijoiden tulot lisäävät myös menoja, pelkällä opintotuella ei paljoa kuluteta.
Erityisesti ammattikorkeakouluopiskelijoiden näkemys jatko-opinnoista on positiivinen, yllättävän moni aikoo suorittaa ylemmän korkeakoulututkinnon, joko yliopistossa Suomessa (33 %) tai ulkomailla (7 %) tai ammattikorkeakouluissa (22%). On selvää, että kaikki esteet sujuville opintopoluille pitää poistaa, ja koulutustason lisäämiselle tulee tarjota yhteiskunnan tukea, kun kerran valmiutta ja haluja on.
Kyselyn positiivisin viesti oli kuitenkin se, että suurin osa (78 %) suomalaisista korkeakouluopiskelijoista suhtautuu luottavaisesti tulevaisuuteensa. Valtaosa opiskelijoista (68%) arvioi, että omalla alalla on tulevaisuudessa hyvä työllisyystilanne.Yksi keskeisimmistä työllistymistä edistävistä asioista on opiskelijan asenne, positiivinen asenne on hyvä lähtökohta.
lauantai 31. toukokuuta 2014
tiistai 27. toukokuuta 2014
Maailman osaavin kansa 2020
Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelmassa todetaan "Hallituksen tavoitteena on nostaa suomalaiset maailman osaavimmaksi kansaksi vuoteen 2020 mennessä." Kaikki ministeriöt ovat laatimassa hallinnonalojensa tulevaisuuskatsauksia tulevaa hallituskautta varten. Reilu viikko sitten pidetyssä Opetus- ja kulttuuriministeriön tulevaisuusseminaarissa tarkasteltiin koko osaamisketjua varhaiskasvatuksesta korkeimpaan opetukseen saakka.
Seminaarin avaukseksi OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen loi katsauksen osaamisen tilaan ja tasoon Suomessa. Ilman johtopäätöksiäkin katsaus on karua luettavaa. Katsaus lähtee positiivisesti liikkeelle, Suomi on innovaatiojohtaja. Mutta samassa yhteydessä todetaan, että indikaattorit katsovat taaksepäin. Tosiasiassa lähes kaikki kehityksen trendit ovat menossa huonompaan suuntaan.
PISA-vertailu on ollut perinteinen ylpeyden aiheemme. Tuoreimman vuoden 2012 vertailun perusteella osaamisen taso on matematiikassa laskenut niin meillä kuin yleisesti muissakin länsimaissa. Hälyttävää on kuitenkin se, että vuoden 2003 tutkimukseen verrattuna osaamisen taso on laskenut eniten Suomessa ja Ruotsissa. OECD:n keskiarvon yläpuolella olleista maista Saksa, Sveitsi ja Liechtenstein sekä Kaukoidän maat ovat kyenneet jopa parantamaan tuloksiaan.
Suomessa koulutustaso on kansainvälisesti ottaen korkea, noin 40% työikäisestä väestöstä on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Koulutustason kasvu on Suomessa kuitenkin pysähtynyt, samaan aikaan kun useimmissa muissa vertailumaissa koulutustaso jatkaa kasvuaan. Useat maat, kuten Irlanti, UK, Norja, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Australia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Chile, Sveitsi ja Alankomaat, ovat ohittaneet Suomen koulutustasossa 25-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena, Suomi tulee putoamaan koulutustasomittarin perusteella selvästi alemmas.
Entä tutkijakouluksen kehitys? Tutkijakoulutuksen suorittaneiden määrän kasvu on hidastunut tälle vuosikymmenelle siirryttäessä. Tieteellisen vaikuttavuuden mittareissa Suomi on säilyttänyt asemansa hiukan maailman keskitason yläpuolella. Useat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, ovat kuitenkin viime vuosikymmenellä ohittaneet Suomen etenkin huippujulkaisuissa. Suomi on Pohjoismaista huippujulkaisujen tuotannossa peränpitäjä, Tanskan johtaessa kaikilla aihealueilla.
Ehkä vaikeimmin ymmärrettävissä oleva tieto on se, että Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia opetuksessa. Kaikki edellytykset digitaalisuuden edellekävijyydelle ovat olemassa. Kuitenkin Suomi rämpii viimeisenä tietokoneiden käytössä kouluopetuksessa (vertailut 8. ja 11. luokilta) kaikista EU-maista. EU-maissa käytetään keskimäärin tuplasti Suomeen verrattuna tietokoneita opetuksessa, Tanskassa jopa kolminkertaisesti.
Tänään sain kutsun 6.6. tilaisuuteen, jossa käynnistetään pääministerin johdolla hanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Kaiken edellä esitetyn jälkeen, miten ihmeessä se temppu tehdään? Ottaen huomioon, että OKM:n mukaan koulutuksesta leikataan vielä noin 500 miljoonaa vuoteen 2018 mennessä. Sen haluan kuulla itsensä pääministerin suusta.
Seminaarin avaukseksi OKM:n kansliapäällikkö Anita Lehikoinen loi katsauksen osaamisen tilaan ja tasoon Suomessa. Ilman johtopäätöksiäkin katsaus on karua luettavaa. Katsaus lähtee positiivisesti liikkeelle, Suomi on innovaatiojohtaja. Mutta samassa yhteydessä todetaan, että indikaattorit katsovat taaksepäin. Tosiasiassa lähes kaikki kehityksen trendit ovat menossa huonompaan suuntaan.
PISA-vertailu on ollut perinteinen ylpeyden aiheemme. Tuoreimman vuoden 2012 vertailun perusteella osaamisen taso on matematiikassa laskenut niin meillä kuin yleisesti muissakin länsimaissa. Hälyttävää on kuitenkin se, että vuoden 2003 tutkimukseen verrattuna osaamisen taso on laskenut eniten Suomessa ja Ruotsissa. OECD:n keskiarvon yläpuolella olleista maista Saksa, Sveitsi ja Liechtenstein sekä Kaukoidän maat ovat kyenneet jopa parantamaan tuloksiaan.
Suomessa koulutustaso on kansainvälisesti ottaen korkea, noin 40% työikäisestä väestöstä on suorittanut korkea-asteen tutkinnon. Koulutustason kasvu on Suomessa kuitenkin pysähtynyt, samaan aikaan kun useimmissa muissa vertailumaissa koulutustaso jatkaa kasvuaan. Useat maat, kuten Irlanti, UK, Norja, Luxemburg, Uusi-Seelanti, Australia, Ranska, Ruotsi, Belgia, Chile, Sveitsi ja Alankomaat, ovat ohittaneet Suomen koulutustasossa 25-34 vuotiaiden ikäryhmässä. Jos kehitys jatkuu nykyisenkaltaisena, Suomi tulee putoamaan koulutustasomittarin perusteella selvästi alemmas.
Entä tutkijakouluksen kehitys? Tutkijakoulutuksen suorittaneiden määrän kasvu on hidastunut tälle vuosikymmenelle siirryttäessä. Tieteellisen vaikuttavuuden mittareissa Suomi on säilyttänyt asemansa hiukan maailman keskitason yläpuolella. Useat maat, kuten Irlanti ja Itävalta, ovat kuitenkin viime vuosikymmenellä ohittaneet Suomen etenkin huippujulkaisuissa. Suomi on Pohjoismaista huippujulkaisujen tuotannossa peränpitäjä, Tanskan johtaessa kaikilla aihealueilla.
Ehkä vaikeimmin ymmärrettävissä oleva tieto on se, että Suomi ei hyödynnä digitaalisuuden mahdollisuuksia opetuksessa. Kaikki edellytykset digitaalisuuden edellekävijyydelle ovat olemassa. Kuitenkin Suomi rämpii viimeisenä tietokoneiden käytössä kouluopetuksessa (vertailut 8. ja 11. luokilta) kaikista EU-maista. EU-maissa käytetään keskimäärin tuplasti Suomeen verrattuna tietokoneita opetuksessa, Tanskassa jopa kolminkertaisesti.
Tänään sain kutsun 6.6. tilaisuuteen, jossa käynnistetään pääministerin johdolla hanke, jonka tavoitteena on tehdä Suomesta maailmanluokan koulutuksen ja osaamisen huippumaa. Kaiken edellä esitetyn jälkeen, miten ihmeessä se temppu tehdään? Ottaen huomioon, että OKM:n mukaan koulutuksesta leikataan vielä noin 500 miljoonaa vuoteen 2018 mennessä. Sen haluan kuulla itsensä pääministerin suusta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)