tiistai 21. lokakuuta 2014

Kampus III: Takauspäätös

Porin kampuksen takauspäätös oli eilen kaupunginhallituksen käsittelyssä. On aivan luonnollista, että rakennuttaja ja vuokranantaja edellyttää vuokralle takausta. Luonnollista on myös se, että vuokralainen haluaa takauksen tarjota. Kun vuokran saaminen on vuokranantajalle käytännössä riskitöntä, vuokratarjous on mahdollista tehdä edulliseksi. Molemmille osapuolille peli on selvä, vuokran maksusta ei ole epäselvyyttä ja vuokran määrään ei sisälly epävarmuuteen liittyviä kustannusvaikutuksia.

Takauspäätös koskee vuokran määrää, joka vuokrasopimuksen mukaan on 316 918,01 euroa kuukaudessa (alv=0, elinkustannusindeksiin sidottuna). Takauksen kokonaissumma koko vuokra-ajalle on lähtötilanteessa n. 76 miljoonaa euroa. Takaus ei tule missään olosuhteissa maksettavaksi kerralla. Kyse on siitä, että jos vuokralaisen (eli SAMK Oy) vuokranmaksukyky loppuu, niin Porin kaupungin tulee jatkaa kuukausivuokrien maksamista. Kaupunki voi ottaa tilat käyttöönsä ja/tai etsiä tiloihin uuden vuokralaisen. Jos takausehto täysin ennakoimattomasta ja epätodennäköisestä syystä laukeaisi, se voisi aiheuttaa Porin kaupungille pahimmassa tapauksessa korkeintaan n. 6 % vuokrakustannusten nousun. Nousua ei todennäköisesti kuitenkaan tulisi juuri lainkaan, koska Porin kaupungilla olisi mahdollista kohdistaa tiloihin sellaisia toimintoja, jotka nyt ovat muiden ulkopuolisten vuokranantajien tiloissa.

Eilen kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen takauspäätöksestä syntyi Yle-Satakunnan mukaan "ilmiriita". Valtuutettu Furuholm esittää takauspäätöksestä useita väitteitä, jotka eivät pidä paikkaansa.

Kampuksen takauksen tuomisesta päätöksentekoon todetaan, että se tapahtui kiireisellä aikataululla ja epädemokraattisesti. Aikataulu oli kuitenkin pääpiirteissään selvillä jo kun kaupunginvaltuusto vuosi sitten 14.10.2013 hyväksyi Porin kampusta koskevan tarjouspyynnön ja hankesuunnitelman kilpailutuksen pohjaksi. Tämän jälkeen kaupunginhallitus asetti 28.10.2013 työryhmän toteuttamaan Porin kampushankkeen kilpailutusvaiheen. Kaupunginhallitus hyväksyi kokouksessaan 24.3.2014 omalta osaltaan kilpailutuksen ratkaisuehdotuksen ja totesi, että takausesitys tuodaan kaupunginhallituksen ja kaupunginvaltuuston päätettäväksi sen jälkeen kun sopimus SAMK Oy:n ja hyväksytyn tarjoajan välillä on allekirjoitettu. Nyt sopimus on allekirjoitettu ja takausesitys tuotu demokraattisesti päätettäväksi.

Toisen väitteen mukaan kaupunginhallituksen eilinen päätös tehtiin ota tai jätä -tilanteessa; jos takausta ei hyväksyttäisi valtuustossa ensi maanantaina, vaikeassa taloustilanteessa olevalle Porin kaupungille koituisi 250 000 euron sakkomaksu. Myös tämä väite on pohjaa vailla. Tosiasiassa, mikäli vakuuksia ei ole toimitettu 15.12.2014 mennessä, on vuokranantajalla oikeus purkaa vuokrasopimus. Mikäli vuokranantaja päätyy käyttämään purkuoikeuttaan, on vuokranantajalla oikeus periä SAMK Oy:ltä (ei siis Porin kaupungilta) vuokrasopimuksen mukaisen kehityshankkeen valmistelusta aiheutuneita kustannuksia enintään 250 000 euroon saakka.

Artikkelissa annetaan harhaanjohtavasti ymmärtää, että valtion vähenevä rahoitus johtaisi siihen, että Porin kaupunki joutuu takauksen perusteella maksumieheksi. Ensinnäkin on todettava, että uuden kampuksen kiinteistökustannukset eivät nouse nykyisestä tasosta. SAMK Oy on erittäin vakavarainen yhtiö ja näkyvissä ei ole minkäänlaista uhkaa siitä, että edes valtion  rahoituksen merkittävä väheneminen vaikuttaisi yhtiön vuokranmaksukykyyn. Paikalleen jäämisestä seuraisi ainoastaan jatkuva kurjistuminen. Ottaen huomioon, että sekä nykyinen Tiedepuiston tekniikan siipi että Tiilimäen vanha osa edellyttävät täydellistä peruskorjausta, kiinteistöyhtiöiden toteuttamat investoinnit johtaisivat huomattaviin vuokrankorotuksiin, joihin SAMKilla ei yksinkertaisesti olisi varaa.

Yle-Satakunnan artikkelissa takauspäätöksen vastustajia harmittaa myös, että Porin kaupunki menettää aiemmin ammattikorkeakoulun tiloista saamansa vuokratuotot. On harhaanjohtavaa ajatella, että kiinteistöyhtiöt toisivat Porin kaupungille rahaa. Tosiasiassa kiinteistöt ovat  Porin kaupunkikonsernille vain kustannuksia. Vanhojen tilojen osalta on löydettävissä täysin kustannusneutraali ratkaisu siten, että osa tiloista siirtyisi Winnovan käyttöön ja osasta luovuttaisiin. Porin kaupunginhallitus evästi kampusasiassa (KH 24.3.2014) todeten, että tilajärjestelyjen seurauksena Porin kaupunkikonsernin käytössä olevien toimitilojen ja niistä syntyvien kustannusten tulee vähentyä. Tavoite toteutuu tehostamalla tilankäyttöä ja poistamalla tiloja käytöstä.

Artikkelissa ohitetaan täysin kaupunginhallituksessakin esillä ollut yritysvaikutusten arviointi, jonka mukaan pelkästään kampuksen rakennustöiden vaikutus Porin talousalueella on n. 270 henkilötyövuotta. Tämän lisäksi rakennusaikana hankkeella on positiivisia vaikutuksia kaupalle ja palvelualan yritykselle sekä majoituspalveluiden tuottajille. Pitemmällä aikavälillä kampus tuo Porin keskustaan päivittäin tuhansia uusia asiakkaita, mikä elävöittää keskustan aluetta merkittävästi tukien keskustan nykyisiä palveluita sekä luoden uusia palveluja. Arvioinnin loppuyhteenvedossa todetaan kampuksen moninaiset positiiviset heijastusvaikutukset. Uusi kampus tarjoaa tavoitettavuudeltaan ja näkyvyydeltään kaupungin keskeiselle paikalle kasvualustan myös muille tutkimus- ja kehittämisyhteisöille, elinkeinoelämän toimijoille sekä kansainvälisille korkeakoulupartnereille.

3 kommenttia:

  1. Miten ajattelet, että mielestäsi täydellistä peruskorjausta vaativat kiinteistöt soveltuisivat WinNovalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ota Winnovan puolesta tähän enemmälti kantaa. Ajattelisin, että tähän voisi sopia kirjoittamani lause "osa tiloista siirtyisi Winnovan käyttöön ja osasta luovuttaisiin".

      Poista
  2. Kylläpä oli 23.10. SK oikein Kampus-juhlapainos! Kaksi kirjoitusta asiallisesti ja hienosti puolesta, ja yksi tapansa mukaan vastaan kuin piikkisika. Vähän jo huvittaa niin riehakas vastustaminen, mutta periaatteen mies ei periaatteistaan luovu, vahingollisistakaan.

    VastaaPoista