perjantai 28. marraskuuta 2014

Kampus V: Riittävätkö opetustilat?

Tulevan kampuksen tilat ovat nykyisiä huomattavasti pienemmät. Tiedepuistossa ja Tiilimäellä on yhteensä yli 35 000 neliötä, tulevalla Asema-aukion kampuksella vain noin 20 000 neliötä. Tätä taustaa vasten on luonnollista, että on nostettu esiin kysymys tilojen riittävyydestä. Asema-aukion kampuksen tilojen suunnittelussa on jouduttu tekemään arvioita ja parhaaseen käytettävissä olevaan tietoon perustuvia laskelmia. Kuitenkin vasta nyt, kun meillä on tästä syksystä alkaen käytössä koko talon kattava keskitetty TimeEdit- lukujärjestysjärjestelmä, voidaan varsin luotettavasti verrata nykytilannetta tulevaan.

Tänä syksynä syyskuun alusta lukukauden loppuun on TimeEdit-järjestelmään Porin kampuksien osalta tallennettu reilut 24 000 tuntia opetusta toteutettavaksi 94:ssä eri opetustilassa. Keskimääräinen opetustilojen käyttöaste päiväsaikaan klo 8-18 on tänä syksynä noin 32%. Jos tänä syksynä toteutettu opetus kuvitteellisesti siirretään Asema-aukiolle suunniteltuihin opetustiloihin, käyttöaste luonnollisesti nousisi, mutta tilat eivät lopuisi kesken.

Asema-aukion 56:n opetustilan käyttöasteeksi vastaavana aikana klo 8-18 muodostuisi vajaat 55%. Tiukin tilanne muodostuisi 60-90 paikkaisten suurluokkien käytössä, näiden luokkien käyttöaste voisi nousta jopa yli 75%:n.










Suurella osalla uuden kampuksen opetustiloista on  merkittävä ominaisuus, jota nykyisillä opetustiloilla ei ole. Ne on joustavasti jaettavissa kahtia dB-väliseinällä. Yksi noin 50-paikkainen opetustila voidaan jakaa kahtia noin 20- ja 30-paikkaisiksi tiloiksi. Muuntojoustavuuden vuoksi tilat ovat itse asiassa vielä tehokkaammin käytettävissä kuin tämä laskelma antaa ymmärtää. Jakoseinän paikka on nähtävissä alla olevassa havainnekuvassa huoneen keskellä - sen molemmille puolille jää tarvittaessa oma opetustila täydellisine av-välineineen. Muuntojoustavuuteen pitää pyrkiä myös kalustuksen osalta, mikä ei toteudu havainnekuvan kalustuksessa.

arkkitehti oy asmala
Järjestelmään tallennettujen opetustilojen lisäksi opetuksessa tarvitaan ryhmähuoneita ja vastaavia pienryhmille tarkoitettuja tapaamistiloja. Näitä on tulevalla kampuksellakin useita eikä niitä ole tässä otettu mukaan tarkasteluun varsinaisina opetustiloina.