lauantai 26. syyskuuta 2015

Askelia Tampere3:n suuntaan

Duaalimallin säilyttäminen lienee ollut johtavana ajatuksena, kun Sipilän hallitus on linjannut, ettei Tampere3-malli etenesi ainakaan päätepisteeseensä tämän hallituskauden aikana. Nyt näyttää siltä, että ministeriö olisi tulossa vastaan ja kannustamassa ainakin ottamaan askelia Tampere3:n viitoittamaan suuntaan.

Tämän suuntaiset viestit nousivat esille eilisessä Porin yliopistokeskuksen rehtorikokouksessa.Vielä kevään aikana OKM:stä olisi tulossa eduskunnalle lakiesitys, joka mahdollistaisi tutkinnon osien suorittamisen ristiin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä. Varsinainen kannustus tulisi siitä, että ristiinopiskelun opintopisteet lisättäisiin sekä yliopistojen että ammattikorkeakoulujen rahoitusmalleihin avoimen pisteiden tapaan. Lakiuudistus mahdollistaisi kustannustehokkaat tavat järjestää opetus, mutta rahoitusmallin kautta tuleva kannustin varmistaisi, että mahdollisuuksiin myös tartuttaisiin.

Nämä ovat merkityksellisiä viestejä kaikille korkeakouluille. Selvää on ollut, että Tampere3:n tyyppisellä prosessilla on laaja kannatus Suomessa. Yliopistojen rehtorineuvosto Unifi on yksissä tuumin nostanut Tampere3- prosessin Suomen korkeakoululaitoksen uudistamisen edelläkävijäksi. Tampereen kaupunki tukee Tampere3- prosessia vahvasti. Symbolinen merkityksensä silläkin, että TY:n johtajuussymposiumin paneeliyleisöstä 76,9% kannatti Tampere3:n perustamista. Tampere3:n tyyppinen prosessi on käynnissä ainakin Oulussa, Lappeenrannassa ja Porissa.

Niin miten Porissa ollaan edetty? Porin yliopistokeskuksen yliopistojen ja SAMKin opintojen yhdistämisen selvittämiseksi perustettiin keväällä kolme alakohtaista työryhmää, joiden tehtävänä oli laatia suunnitelmat kandidaatin ja amk-opintojen yhdistämiseksi. Toissapäivänä työryhmien välitulokset esiteltiin SAMKin hallitukselle ja eilen yliopistokeskuksen rehtorikokoukselle. Työryhmien mukaan yhteistoteutuksia olisi heti järjestettävissä sosiaalialalla 65 op:n edestä, tietotekniikassa 80 op. ja kauppatieteissä 85 op.

Rehtorikokouksen viesti työryhmien tuotoksesta oli selvä: tuloksia on pidettävä hyvänä alkuna ja lähtökohtana varsinaisten yhteisten opintojen suunnittelulle. Nyt saadun esiselvityksen perusteella voitaisiin valita pilotit, joiden opetus suunniteltaisiin niin yhteiseksi kuin mahdollista. Tampere3:ssa edetään pilottien kautta ja pilotointiin onkin Tampere3:ssa ilmennyt suuri kiinnostus. Pilotteja piti alunperin olla neljä, mutta nyt piloteiksi on ilmoittautunut jo seitsemän opetusalaa.

Tampere3 on minustakin selkeä edelläkävijä. Kehittämisessä on oikeaa asennetta, kun Tampere3 nähdään osana normienpurkutalkoita, joissa itse luoduista rajoitteista vähitellen päästäisiin eroon.