Lukuvuosimaksujen käyttöönoton arviointi- ja seurantaryhmä järjesti tänään seminaarin lukuvuosimaksujen alkuvaiheen kokemuksista. Heti alkuun yllätti se kuinka vähän edelleen tiedetään Suomen maksuvelvollisten opiskelijoiden määristä.
Ulkomaalaisten opiskelijoiden kokonaismäärät vuosilta 2016 ja 2017 on raportoitu uunituoreessa OPH:n tilastokatsauksessa: yliopistoihin valittujen ulkomaalaisten opiskelijoiden määrä putosi viime vuodesta lähes puoleen ja ammatttikorkeakouluissakin määrät vähenivät reilun neljänneksen. Molemmilla sektoreilla noin 75% ulkomaalaisista on valittu ETA-alueen ulkopuolisista maista.
Siitä kuinka moni korkeakouluihin valituista on maksuvelvollinen, ei ole tarkkaa tietoa. Siitä kuinka moni on lopulta maksanut, saanut Maahanmuuttovirastolta (Migri) oleskeluluvan ja aloittanut opintonsa, ei myöskään ole tietoa.
Vaikka korkeakouluihin valittujen ulkomaalaisten määrä on tippunut kokonaisuutena noin 38% edellisvuodesta, Migriin jätetyt ulkomaalaisten opiskelijoiden oleskelulupahakemukset ovat vähentyneet vain 23%. Tämä kertonee siitä, että opiskelijoiden hylkäyspäätöksiä tekee varsin suuressa määrin Migri.
Tilaisuudessa kuultiin, että Migrin tekemät selvitykset oleskelulupapäätöksiä varten koskevat pääosin vakuutuksia ja toimeentulon osoittamista. Kielteiset oleskelulupapäätökset ovat useissa tapauksissa perustuneet siihen, että opiskelijoiden käytettävissä olevat rahavarat on arvioitu riittämättömiksi.
Seminaariin osallistuneet opiskelijoiden edustajat olivat ennen muuta huolissaan siitä, että maksavat opiskelijat muodostaisivat etuoikeutetun ryhmän, jota kohdeltaisiin asunto- tai opiskeluasioissa suosivasti. Paneelikeskustelussa totesin, ettei sitä tietoa, kuka on maksuvelvollinen edes välitetä korkeakouluyhteisössä eteenpäin. Lienee kai selvää, että ulkomailta tulevat opiskelijat tarvitsevat suomalaisia enemmän tukea asunto- ja opiskeluasioiden käytännön järjestelyissä - riippumatta siitä maksavatko opiskeluoikeudesta vai eivät.
Korkeakoulujen apurahajärjestelmät todettiin seminaarissa varsin jäsentymättömäksi kokonaisuudeksi. Jokaisella korkeakoululla on apurahajärjestelmä maksulliseen tutkintokoulutukseen osallistuvien opiskelijoiden tukemiseksi, mutta tähän ne yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.
Apurahajärjestelmät eivät saisi olla lukuvuosimaksujen palautusautomaatteja. Sellaisiksi ne ovat muodostuneet kansallisten linjausten sekä hyvien kriteerien ja käytäntöjen puuttuessa. Tässäkin asiassa voitaisiin ottaa mallia Ruotsista, jossa on sekä kansallisen tason että yliopistotason apurahajärjestelmiä eri maista tulevien opiskelijoiden opiskelukustannusten kattamiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti